KOKOAMINEN

Viveron kasvihuoneet kootaan 103 kolmionmuotoisesta kappaleesta. Kolmiot yhdistetään ennen kasvihuoneen pystyttämistä puolisuunnikkaiksi, viisi- ja kuusikulmioiksi (eli kootaan). Sen jälkeen kootaan yhdistetyt kappaleet kasvihuoneeksi.

 

Apuvälineenä voidaan kokoamisessa käyttää tätä ohjetta tai tilata kokoaminen meiltä (ks. hinnasto).

Kokoaminen on helppoa, mutta vie aikaa.

 

Kokoaminen on helpompaa, jos kolmiosta kootaan ensin viisikulmiot, puolisuunnikkaat ja kuusikulmiot.

 

Kolmiot on pakkauksessa merkitty kuvassa 1 olevien värisävyjen mukaisesti. Ota 2 kolmiota, tiivistä liitoskohta silikonilla, varmista, että kulmat ja liitoskohdat ovat kohdakkain, yhdistä ne toimituksessa olevien pikapuristimien avulla ja kiinnitä pulteilla valmiiksi poratuista rei’istä.

 

Kuva 1

Yhdistä viisikulmion kaksi kolmiota ensin toisiinsa ja sen jälkeen viisikulmioksi. Kuusikulmion kokoamisessa tulee kolmiot yhdistää ensin 2 puolisuunnikkaan muotoon ja sen jälkeen toisiinsa.

Poista ylimääräinen silikoni.

Automaattisella avauslaitteella varustetut viisikulmiot sijoitetaan kuvassa tummansinisellä merkittyihin kohtiin, kaksi käsi avattavaa (saranoitua) ikkunaa sijoitetaan vaaleansinisellä merkittyihin vapaasti valittuihin kohtiin.

Oven kokoamista varten otetaan ensin ovikehyksen kappaleet ja kiinnitetään oviruuveilla valmiiksi porattuihin reikiin, sen jälkeen kiinnitetään alempi ovipuolikas saranoilla ovikehykseen.

Viimeisenä kiinnitetään oven ylempi osa. Se on asentamista edeltävän kokoamisen viimeinen vaihe.

E: info[at]vivero.ee

Tel: +372 555 74245